Kirjaudu sisään

Etusivu

Yhdistys

Ajankohtaista

Lintuharrastus

Toiminta

Havainnot

Tankarin lintuasema

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus vuodelta 2015

 

1. Yleistä

 

Keski-Pohjanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. on Keski-Pohjanmaalla toimiva BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys, jonka tarkoituksena on toimia alueensa lintuharrastajien ja -tutkijoiden yhdyssiteenä, ohjata lintuharrastusta ja havainnointitoimintaa, edistää alueen linnuston tuntemusta ja tutkimusta, harjoittaa valistustoimintaa sekä lintujen ja yleensä luonnonsuojelua.

Vuosi 2015 oli yhdistyksen 37. toimintavuosi. Vuoden 2015 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 225, josta varsinaisia jäseniä 207, nuorisojäseniä 16 ja kunniajäseniä kaksi.

 

2. Hallitus ja toimikunnat

Yhdistyksen hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana viisi kertaa. Lisäksi pidettiin viisi sähköpostikokousta, jossa tehtiin päätöksiä mm. suojeluasioista ja havaintoaineistopyynnöistä.

Hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja Juhani Hannila, varapuheenjohtaja Toni Uusimäki, sihteeri Mika Kumpulainen sekä jäsenet Rainer Hakanen, Johan Hassel, Kari Koivumäki ja  Jarno Rasmus sekä varajäsenet Jukka Österberg ja Jürgen Lehmann.

Yhdistyksen taloudenhoitajana toimi Kari Koivumäki ja toiminnantarkastajina toimivat Anne Mäkelä ja Sten Vikström sekä varalla Jukka Vierimaa.

Yhdistyksen alaisuudessa toimi Ornis Botnica -vuosikirjan toimituskunta, johon kuului seuraavat jäsenet: Toni Uusimäki, Juhani Hannila, Johan Hassel, Jan Hägg, Tomi Hirvinen, Harri Hongell sekä Hannu Tikkanen.

Alueharvinaisuustoimikunnassa toimivat Juhani Hannila, Sami Kalliokoski (sihteeri) sekä Toni Uusimäki (puheenjohtaja).

Lisäksi yhdistyksen alaisuudessa toimi venetoimikunta, joka huolehti yhdistyksen veneen käytöstä. Toimikuntaan kuuluivat Rainer Hakanen, Juhani Hannila, Harri Hongell ja Hannu Tikkanen.

Yhdistyksellä on myös öljyntorjuntaa varten valmiusryhmä, joka organisoi yhdistyksen sisällä jäsenistöä mahdollisia öljyntorjuntatöitä varten. Valmiusryhmään kuuluvat Juhani Hannila, Harri Hongell ja Hannu Tikkanen.

BirdLife Suomi ry:n edustajistossa vuonna 2015 yhdistyksellä oli kaksi edustajaa, Toni Uusimäki ja Juhani Hannila.

2015 perustetussa Tankarin kunnostustoimikunnassa jäseninä ovat Harri Hongell, Jarno Rasmus, Kai Pitkäkangas, Juhani Hannila, Jaakko Paakki, Toni Uusimäki, Mika Kumpulainen, Hannu Tikkanen ja Kai Pynssi.

 

3. Kokoukset

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Ylivieskassa 27.3.2015 ja sääntömääräinen syyskokous 07.11.2015 Nivalassa.

 

4. Tutkimustoiminta

Petoruutututkimus jatkui kuluneena vuonna. Ruutujen tutkimisesta vastasivat Miika Kangas, Kai Pynssi, Sten Vikström ja Jani Ylikangas.

Talvilintujen seurantapyynti -rengastusta harjoitettiin ainakin kolmella ruokintapaikalla Kokkolassa.

Talvilintulaskentoja suoritettiin eri puolilla maakuntaa aiempien vuosien tapaan noin 15 reitillä.

Sisämaan seurantapyntiä harjoitettiin Kokkolan Hopeakivenlahdella. Vastuuhenkilönä Toni Uusimäki.

Havaintokatsauksiin kerättiin havaintoja Tiira-havaintokeruuohjelmalla ja sähköpostilistalta. Vastuuhenkilönä toimi Sami Salonkoski. Havainnot julkaistaan havaintokatsauksessa Ornis Botnicassa ja Linnut-vuosikirjassa.

ARK-havainnot keräsi ARK:n pj Toni Uusimäki ja siht. Sami Kalliokoski. Havainnot julkaistaan Ornis Botnican harvinaisuuskatsauksissa ja Linnut-vuosikirjassa.

Havainnot toimialueen yölaulajista kerättiin edellisvuosien tapaan. Vastuuhenkilöinä toimivat Harri Hongell ja Sami Salonkoski.

Saaristolintulaskentoja jatkettiin edellisvuosien tapaan kesällä eri puolilla toimialueen saaristoa. Vastuuhenkilöinä toimivat Harri Hongell, Juhani Hannila, Hannu Tikkanen ja Ralf Wistbacka.

Yhdistys seurasi myös toimialueella uhanalaisten kahlaajien, lapin- ja etelänsuosirrin, kantojen kehitystä. Seurannasta vastaavat Marko Pohjoismäki ja Harri Hongell.

Kokkolan kaatopaikkalintututkimuksessa on meneillään jo 27. vuosi. Laskenta tehtiin kuukausittain. Tutkimuksesta vastaa Harri Hongell.

BirdLife Suomen vuoden 2015 tutkimuslajina olivat räystäspääsky ja haarapääsky. Vastuuhenkilönä toimi Jaakko Paakki.

Lisäksi jäsenet ovat suorittaneet mm. seuraavia Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimia tutkimuksia: ruokintapaikkatutkimus, vesilintulaskennat, suolintu- ja vakiolinjalaskennat sekä kotkan ja kalasääsken vuotuiset pesäntarkastukset.

Maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden selvittämiseen tähtäävä MAALI-hanke jatkui Keski-Pohjanmaan lintutieteellisessä yhdistyksessä vuoden 2015 aikana kriteereiden ja kohdealueiden määrittämisellä sekä  MAALI-kohteiden viemisellä IBA-tietokantaan, IBA-tietokannan päivittämisellä ja kohdekorttien sekä karttojen tekemisellä.

 

5. Lintuasematoiminta

Yhdistyksen alueella toimivalla Tankarin lintuasemalla rengastetaan vuosittain 1500 - 3000 lintua. Normaalin havainnoinnin ja rengastuksen lisäksi Tankarin lintuaseman tärkeitä toimintamuotoja ovat olleet biometrisen aineiston keruu linnuista, Tankarin saaren ja Lillgrundetin pesimälinnuston laskenta sekä yömuuton havainnointi. Tankarin lintuasema on ollut yhteistyössä Suomen muiden lintuasemien sekä muutamien ulkomaisten lintuasemien kanssa saaden mm. muiden lintuasemien toimintakertomuksia, joita säilytetään yhdistyksen arkistossa. Tankarin lintuaseman asemanhoitajana toimii Harri Hongell.

 

6. Linnustonsuojelu ja asiantuntijatoiminta

Yhdistyksen linnustonsuojeluvastaavana toimi Kari Koivumäki ja IBA (Important Bird Areas) -vastaavana Kai Pynssi. Yhdistyksen alueella sijaitsee viisi kansallista IBA-kohdetta, joiden vastuuhenkilöinä ovat toimineet seuraavat: Hannu Tikkanen (Rahjan saaristo), Harri Hongell (Kokkolan saaristo), Juhani Hannila (Kokkolan Rummelö) ja Ralf Wistbacka (Luodon saaristo).

KPLY:n hallitus on toimintavuoden aikana käsitellyt lukuisuia lausuntopyyntöjä ja YVA-asioita sekä antanut lausuntoja ja muistutuksia mm. tuulivoimahankkeiden ympäristövaikutusten arvionteihin sekä kaavoitukseen liittyen. Hallitus on käsitellyt ELY-keskuksen  ja Suomen Riistakeskuksen poikkeuslupapäätökset KPLY:n aluetta koskevista tappoluvista. Räikeimmistä tappoluvista on tavallisesti valitettu.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen koordinoima Pohjanlahden Merimetsot -hanke, jossa yhdistyksellä oli edustus, päättyi vuonna 2015.

Yhdistys on koordinoinut loukkaantuneiden lintujen hoitoa alueellaan ja yhdistyksen jäsenet ovat myös itse osalllistuneet loukkaantuneiden lintujen hoitoon.

 

7. Koulutus, retket ja muut yleisötapahtumat

BirdLife Suomi järjesti Pihabongaus -tapahtuman tammikuussa 2015. Keski-Pohjanmaalta tapahtumaan osallistui peräti 532 pihaa, joilla havaittiin yhteensä 51 lajia. KPLY pihabongasi lintukerho Viklon ruokinnalla  Kokkolassa, Hollihaan koulun kupeessa.

Yhdistyksen joukkueet osallistuivat toukokuussa 2015 järjestettyyn valtakunnalliseen Tornien taisto -lintuharrastustapahtumaan tarkkailemalla lintujen kevätmuuttoa. Tornien taiston yhteydessä jäsenistö toimi oppaina suurelle yleisölle kertoen linnuista ja yhdistyksen toiminnasta. Virallisena yhdistystornina toimi Harjukarin torni Lohtajalla.

KPLY ja lintukerho Larus tekivät retken Tankarin lintusaarelle syyskuussa. Mukana oli 13 osallistujaa.

Kalajoella järjestettiin syksyinen lintutapahtuma, Oktobirdfest,  30.9.-4.10.2015. Tapahtumaan osallistui   35 harrastajaa eri puolilta Suomea. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin mm. Kalajoen syysralli sekä perinteisiä linturetkiä Kalajoen lintupaikoille. Tapahtuman yhteydessä nähtiin myös laadukkaita esitelmiä ja kuvaesityksiä.

Yhdistyksen jäsenet toimivat vuoden mittaan linturetkioppaina myös erilaisille yhdistys- ja opetusryhmille maakunnan alueella. Nivalan seudulla retkiopastoiminta on ollut erityisen vilkasta ja siellä on tehty yhteistyötä kaupungin vapaa-ajantoimiston, Suomen Ladun sekä 4H-kerhon kanssa ja käyty retkillä koululuokkien kanssa.

Vuoden aikana järjestettiin aktiiveille koulutustapahtumia, jossa opeteltiin yhdistyksen nettisivujen päivitystä. Kouluttajana toimi Toni Uusimäki.

 

8. Tiedotustoiminta ja lintulehtiarkisto

Yhdistys lähetti vuoden aikana jäsenilleen kaksi jäsentiedotetta. Yhdistyksen tapahtumista on tiedotettu facebook- ja verkkosivujen lisäksi myös BirdLife Suomi ry:n julkaisemassa Tiira-lehdessä. Yhdistyksen jäsenet toimivat vuoden mittaan asiantuntijoina monissa tiedotusvälineissä. Lintuihin, niiden elinympäristöihin tai yhdistykseen liittyviä juttuja oli vuoden 2015 aikana ainakin Keskipohjanmaa-, Kokkola-, Österbottens Tidning-  sanomalehdissä sekä Radio Keski-Pohjanmaassa Yle Pohjanmaan uutisissa Ylen verkkouutisissa.  

KPLY:n internetsivujen ylläpidosta vastasi Toni Uusimäki. Mukaan sivujen päivittämiseen ja mm. uutisten tekemiseen on lupautunut myös uusia henkilöitä. Yhdistyksellä on myös sähköpostikeskustelulista, jolla voidaan kertoa lintuhavainnoista, ilmoittaa tapahtumista tai käydä muuta keskustelua ajankohtaisista lintuasioista. Facebookissa KPLY:llä on jo yli 200 seuraaajaa.

Yhdistykselle tulee vaihtokappaleet Suomessa julkaistuista lintulehdistä sekä muutamista ulkomaisista lintulehdistä (yhteensä n. 30 kpl). Lehdet on säilötty yhdistyksen arkistoon Kokkolan luonnontieteelliselle museolle (Pitkänsillankatu 26), josta ne ovat jäsenten lainattavissa.

 

9. Kisatoiminta

Yhdistyksen toimialueella järjestettiin tammikuun pinnakisa.

Valtakunnalliseen Tornien taistoon toukokuussa 2015 osallistui yhdistyksen toimialueen torneissa 13 joukkuetta, sijoitusjärjestyksessä: Lohtajan Vattajanniemellä sekä Marinkaisten Harjukarissa, Kalajoen Ämmässä sekä Letolla, Uudenkaarlepyyn Sandörenissä, Kalajoen Rahjan sekä Vihaslahden torneissa, Kokkolan  Rummelössä, Nivalan Erkkisjärvellä, Himangan Meksinkallion tornissa,  Kannuksen Viitajärvellä, Reisjärven Saarisessa ja Kokkolan Laajalahdessa.

Larus-kerhon perinteinen eloralli järjestettiin 8.8.2015 Ylivieskassa. Mukana oli neljä joukkuetta.

Lokakuussa järjestettiin kymmenettä kertaa KPLY:n ja PPLY:n välinen lokakisa.

Kalajoen pinnaralli kisattiin 3.10.2015 Oktobirdfestin yhteydessä.

 

10. Muu toiminta

Yhdistys järjesti Tankarin lintuaseman laboratoriosiiven kunnostustalkoot kahdessa osassa elokuussa. Ensimmäisellä kerralla kuljetettiin ja kannettiin remonttimateriaali ja muut tarvikkeet asemalle kymmenen hengen voimin, toisella kerralla kolmimiehinen rakennusporukka remontoi eteistilan. Aseman läheisyydessä on myös tehty maisemanhoidollisia töitä, mm. siivottu vesaikkoa.

MAALI-projektin puitteissa pidettiin kolme talkookertaa vuoden 2015 aikana.

3.-4.10.2015 osallistuttiin European Bird Watch tapahtumaan.

BirdLife Suomen valkoposkihanhilaskentoihin osallistuttiin syyskuussa.

Nivalan ja lähikuntien lintukerho Larus jatkoi toimintaansa vilkaana vuoden 2015 aikana. Lasten ja nuorten lintukerho Viklon toimi Kokkolassa kevättalven ajan.

Yhdistys muisti kymmenkertaista tammikiksan voittajaa, Leo Saarijärveä, hänen 60-vuotispäivänsä sekä kunniapuheenjohtaja Kauko Huhtalaa hänen 80-vuotispäivänsä johdosta.

 

 

Tapahtumakalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31